Heippa!

Mä oon taas ollu äärettömän huono kirjottaja. Huomasitteko?
On taas ollu kaikkea. Ja mun puhelinki meni rikki. Lainapuhelimessa on olematon muisti. Vaatii aika paljon, että avaan koneen, että pääsen kirjottamaa, ku en muuten tätä oikeestaan käytä. Ja kaikkee sellasta. Blaa blaa..

Alotetaan pääasioista: Maanantaina tulee veli ja käly kylään! Sitä varten tässä on nyt siivottu ja puunattu monta viikkoa, vaikka eroa tuskin huomaa ku kaikki on takuuvarmasti taas likasta kun matkalaiset saapuu. Mutta ollaanpahan ainakin yritetty!
Täällä on paljon muutttunu neljässä vuodessa, joten kiva nähdä miten ne reagoi :) Erityisesti niitten omaan kämppään, jota ne on pikkuhiljaa tehny, mutta eioo koskaan nähny. Tossa se tönöttää, meijän kämpän vieressä. Huomena alotan siivouksen siellä. Sitä on käytetty vähän niinkun varastona, vessassa on varmaan vielä lepakon kakkaa, näin ainaki muutaman torakan roikkuvan hämähäkinseiteistä ja sen sellasta..... Että jos sitä vähän sais kotosammax siivottua.

Seuraava asia: Me tullaan Suomeen ens kesänä!! Melko tarkalleen seitkytjajotain-päivän päästä!
Se on kanssa pyöriny päässä niin taukoomatta, ettei oikeen tiiä repeenkö liitoksistani missä vaiheessa.. Tällä kertaa otan miehen mukaan. Ei kai sitä aina voi kotiin jättää, raukka <3 Ja ettei vaan tuu tylsää, niin sen serkku lähtee kanssa. Serkulle ensimmäinen poistuminen Argentiinan rajojen ulkopuolelle. Jännittävää.

Mä yritän kovasti suunnitella niille mahdollisimman perussuomalaista reissua. Saunomista, metsiä, järviä, grillimakkaraa, mökki, nuotio, tallinnan risteily ja festarit. Ja kaikkee mitä ite Suomesta kaipaan <3

Mä en voi käsittää, että siitä on kohta jo 2 vuotta ku oon viimex ollu Suomessa. Aika kuluu jotenki tosi kummallisesti. Vaikka on kauhee ikävä ja halu lähteä, ni samalla tuntuu siltä ku just oisin sieltä tullu. Mitä ihmettä tässä välissä tapahtu?!

Mä lähden nyt suihkuun. Pahoittelen. Oon ihan väsy. Vielä pitäs syödäkki ku mies tulee hakemasta lapsia. Ne tulee pääsiäsex tänne. Pääsiäistä en oo kerinny edes miettimään. Ainoo miten oon valmistautunu on kyselemällä mitkä kaupat on auki ja miten. Ettei ruoka pääse loppuu :D Perinteen mukaan täällä ei huomenna eikä perjantaina syödä lihaa. Kuulemma jotenkin verrattavissa paastoon?

PEEÄSS: Ihan tossa vahingossa huomasin, etten mä oo kyllä ollu ahkera kirjottaja sitte vuoden 2015. Mut mä mietin kyllä usein, että haluisin kirjottaa. Eix se riitä?

Himoshoppailua Buenos Airesissa vol.2

Me käytiin taas viime viikolla anopin kanssa Buenos Airesissa shoppailureissulla. Tällä kertaa reissu eros muista sillä, että meijän piti viettää hotellissa yö. Markkinapaikka on muuttanu aukioloaikansa yöstä aamuun. Normaalisti ollaan siis käyty markkinat läpi saapumisyönä, ja seuraavana aamuna jatkettu matkaa Floresin kaupunginosaan, tehty siellä ostokset ja iltapäivällä ollaan jo paluumatkalla. Rankkaa, mutta ainakin oot nopeesti kotona. Tai ainaki vähän nopeemmin. 

Nyt me lähettiin sunnuntaina iltapäivästä ja saavuttiin maanantai-aamuna. Hoidettiin työ-asiat(shoppailu) ja sitten syötiin mun synttäri-lounas(joo, se osu kivasti just siihen reissulle).

-lounas-

Jossain välissä erottiin anopin kanssa, niinku yleensä siellä melkeen tehdään kun ostetaan eri juttuja. Sain omani ostettua ja kiikutettua bussille ja päätin käydä vähän kattelemassa jos löytäsin itelleni jotain synttärilahjaa. Pyörin sielä pienillä käytävillä kaikkien niitten tuhansien myyntikojujen seassa niin kauan, etten enää tienny tarkalleen missä oon. Ja sitten jatkoin pyörimistä niin kauan, että tiesin taas missä oon. Kolmen aikaan iltapäivästä jatkettiin matkaa. 

-melkeen viimeset paikalla-

Floresissa ei päästy heti bussilla parkkiin, joten vedettiin siinä korttelia ympäri vissiin tunti. Liikkeet oli jo sulkemassa, joten otettiin samantien taksi yhdessä parin muun matkustajan kanssa, ja mentiin niitten tietämään hotelliin, lähelle Oncen juna-asemaa. Meillekkin löytyi huone. 

Päästiin lämpimään suihkuun, vaikka suihkuuntuminen vähän ällöttikin siinä vessassa. 

-ihana-

Sen jälkeen leikittiin hetki turisteja ja käytiin pikasesti puistokierroksella. Pikasesti, koska anoppi oli selkeesti peloissaan että meijät ryöstetään, vaikka liikkeellä oli paljon muitakin ihmisiä ja kello oli tosiaan seittemän illalla. 

-illallinen-

Lähiravintolaan syömään, jälkkärisuklaat kioskilta ja hotelliin ällöttävien lakanoitten väliin koittamaan jos pystyis nukkua.

Aamulla herättiin vasta siinä puoli yheksän aikaan ja yheksän jälkeen poistuttiin jo hotellista. Oncessa käytiin läpi kaikki mahdolliset kiina-kaupat, joista löytää just kaikkea mitä oot ja et oo aina halunnu. Kaikki ne uusimmat hittituotteet. Feikkeinä. Varovasti saa tosin käsitellä tavaroita ettei ne oo tuhannen palasina jo ennen ku pääset kaupasta ulos. Tästä syystä jää usein ostamatta juttuja, jotka aluksi vaikuttaa mielenkiintosilta.. Täällä eioo onnex totuttu ilmeisesti niin kauheesti laatuun, vaan lähinnä etitään halpaa hintaa. 

Iso laatikollinen Kiinan muistoja kaljakärryssä, suunnattiin juna-asemalle. Viimesessä vaunussa on aina tilaa meille kärryllisille, ja niille joilla on pyörä, joten sinne. Ennen junan lähtöä ilmestyy vaunuun vanhempi mies, joka ilmoittaa että aikoo laulaa iloksemme. 

Joka kera kun matkustetaan junalla, siellä on vähintään joku joka myy jotain. Useimmiten myös jonkunlainen esiintyjä. Yleensä bändi, laulaja tai sitten joku porukka, joka myy valmiita cd-levyjä kesän hiteistä. Ja ne biisit tietty sitten esitellään siinä matkan aikana. Halukkaat ostaa/antaa muutaman peson. Tän kertanen artisti vaan jo puhe-äänestä päätellen ei osannu laulaa. Eikä se oikeesti osannu. Se oli ihan kamalaa. Ihmiset repeili vuorotellen ja lähimpänä olevat näytti suhteellisen kärsiviltä. Sitten kun se alko liittää siihen esitykseen myös jotain laulun sanoihin liittyviä liikkeitä niin johan se riemu repes. Anoppi kävi viemässä sille rahaa ennenku poistuttiin junasta. Säälistä. Niin se sano. Mutta eiköhän tääkin esitys ollu ihan suunniteltu juttu. Että nolaat ittes niin totaalisesti, että joku pitää sua huvittavana, tai vähintään sitten säälittävänä.

Päästiin takasin Floresiin ja bussille. Jotkut oli viettäny yön siellä. Puolenyön aikaan ne oli vielä pyöriny jossain kadulla, kunnes joku oli lähteny seuraamaan niitä ja ne oli tunkenu lähimpään baariin, jossa oli onnex muita bussilaisia. Ei oo ehkä mikään turvallisin paikka keskellä yötä. Sen takia mekään ei sinne jääty.

Ostettiin parit voileivät paluumatkalle, kun missään ei nykyään pysähdytä, anoppi lähti tekemään vikat ostokset ja mä jäin tönöttämään bussin viereen tavaroitten kanssa. Sitten pakattiin viimeset roinat,  vikalla vessareissulla ostin miehelle tuliaiset, ja bussiin odottamaan. Pari neitokaista tuli sitten melkein tunnin myöhässä, joten käämithän siinä palo muutamalta. Lähinnä matkanjohtajalta.
Päästiin kuitenkin paluumatkalle, ja puoli viiden aikaan aamusta oltiin taas Catamarcassa. Home sweet home! Oma vessa, oma suihku ja oma sänky <3

P.s. Lue Himoshoppailua Buenos Airesissa vol.1 täältä: https://helskaaa.blogspot.com.ar/2015/12/himoshoppailua-buenos-airesissa.html?m=1

Mitä tänään syötäisiin?

Täällä ruoanvalmistus nakitetaan yleensä sille talouden jäsenelle, jolla on siihen eniten aikaa. Se voi olla vaimo, mummo, tytär, sisar, anoppi, käly, äiti ja mitä näitä nyt on. Yleensä siis nainen. Olosuhteista riippuen myös miehet kokkaa, mutta normaalisti miesten tehtäväksi jää se jokasunnuntainen grillaus. Näin naisille annetaan vapaapäivä. Vapaapäivään sisältyy yleensä jälkien siivous, salaatin tai muun lisukkeen valmistus, grillaukseen tarvittavien välineiden etsiminen ja tietysti tiskaus.

-sunnuntairuokaa-

Meillä ruoanvalmistus on mun vastuulla. Laitan ruoan siis mulle ja miehelleni, ja syödään meidän kotona. Joittenkin mielestä se on kummallista ja ne kyselee, että ai, siis ettekö te syökkään anoppilassa? Ei. Ei syödä. Meillä on oma koti, jossa on keittiö ruoanlaittoa varten. Vaikka me asutaan käytännössä samassa talossa(yläkerrassa) anopin ja appi-ukon kanssa ni ei se mun mielestä tarkota sitä että meijän pitää myös syödä joka päivä yhdessä. Mutta täällä se ois ihan normaalia. Ja siksi mun suomalainen tapani syödä kotonani herättää hänmästystä.

Mä tykkään laittaa ruokaa, oon siinä hommassa parantunu huomattavasti täällä ollessa(saarioisten roiskeläppiä ei saa mistään) ja kaikki mikä Suomessa tuntu vaivalloiselta ja aikaavievältä valmistuu nyt kädenkäänteessä.

-Mutta ei aina voi onnistua..-

Mutta mikä on ruoanlaitossa se veemäisin osuus? Mikä se teille on?
Mulle se on se päätöksenteko. Mitä tänään syötäisiin? Oon muutenkin luonteeltani helvetin huono päättämään asioita pohtimatta niitä ensin joka kantilta, joten toi jokapäivänen vaikeaakin vaikeampi päätös lautasen täytteestä on jokseenkin rasittava. Ei joka päivä, mutta kyllä niitä päiviä on. Runsaasti. Ja oon varma etten oo ainoo. Jos jollain ei tätä ongelmaa ole, voi mieluusti kertoa miten sen voi välttää, kiitos.

-Kala-milanesat-

Mies on kaikkiruokanen. Saatan tehdä sille salaatin ja pihvin ja se on onnensa kukkuloilla. Sinänsä siis helppo tapaus. Veli kerran sano, että jos laittaa suolaa pöydälle, ni se syö sen pöydän. Eikä se ees ole kauheen kaukaa haettua.
Tein sille tänään pestoa ja se laitto sitä ensin riisin sekaan, sitten pihvin päälle ja lopulta jopa salaattiin. Meni puoli purkkia. Väittäisin melkeen että se tykkäs. Se vähintään maistaa mitä tahansa. Joskus se kysyy puolet syötyään, että mitä tää on? Jos oon tehny jotain uutta.
Salmiakista se ei tykkää. Ja on yx paikallinen pataruoka, jota se ei suostu syömään. Muuten menee kaikki. Itse oon nirsompi, vaikka täällä ollessa oon alkanu kyllä syömään huomattavasti monipuolisemmin.

-Luomuruokaa-

Suomessa oli niin helppoa! Söi mitä sattu, ja sillon kun oli nälkä! Työ-ajoista riippuen en välillä kokannu viikkoihin mitään makaroonia vaikeempaa. Voileivällä pärjäs niin hyvin. Sitä just valittelin yx päivä äitille skypessä, että kun täällä voileipää ei tunnusteta ateriaksi. Huoh.. Elämä ois niin paljo helpompaa.
Onhan lämmin ruoka tietysti paljon terveellisempää, eikä täälläkään nyt ihan joka päivä oo pakko syödä kahta lämmintä ateriaa, mutta niinku suunnilleen. Meillä syödään klo 13 ja klo 21-23. Illalla kun eioo kiire enää minnekkään niin aikataulu on vapaampi.

Mä etin usein netistä reseptejä, jotta sais ideoita mitä kokata. Usein siinä vaan käy niin että mulla on lopulta monen monta hyvää salaattikastikeohjetta, 100 tyyliä valmistaa peruna, jälkkärireseptejä vuoden tarpeix ja kauhee kiire päättää mitä sinä päivänä syödään.

Ja jos mieheltä kysyy niin vastaus on useimmiten: Mitä sä vaan haluat, rakas. Yritän olla kyselemättä usein etten vaan vedä sitä avokämmenellä päin näköä. Ei se ymmärrä etten mä lämpimikseni kysele.
MUTTA on siitä joskus myös apua ❤ Joskus sillä on joku ehdotus, ja sillon tällön se saattaa jopa ohimennen ilmaista mitä sen tekis mieli syödä. Ihan kysymättä.

-aamupala-

Mä lähen tästä nyt tekasemaan pitsaa. Mies on laihdutuskuurilla, joten sille pieni pitsa. Tein myös tomaattikeittoa.
Laihduin ensin ite tän miehen dietin myötä, koska tottakai puolisoa pitää tukea kaikessa, mutta sitten mä tajusin alkaa syömään salaa kun se on lenkillä...

-snägäriruokaa-

Hiljaisuus.

Tiedättekö sen tunteen kun ei tee mieli tehdä mitään, nähdä ketään, ei nousta sängystä, olla vaan ja tuijottaa seinää? Se päivä kun kaikki vituttaa, mikään ei mee niinku piti ja pikkuhousutki hiertää persettä? Niin mäkin.

Haluisit vaan olla yksin. Hiljaisuudessa. Haluut kuulla vain sen äänen joka kuuluu kun on ihan hiljasta.Tiedättekö? Sellanen  loppumaton vihellys. Olla vaan ja hengittää. Tehdä jotain vain ja ainoastaan jos huvittaa, tai se on ihan välttämätöntä. Niinku käydä vessassa. Ja ehkä syödä. Todennäkösesti syödä.

Yleensä se hiljaisuuden, yksinolon ja oman tilan kaipuu kestää vaan hetken ja loppujenlopux se ihmisten näkeminen ei ole yhtään niin kamalaa ku kuvittelit. Mutta näitä päiviä sattuu aina välillä.
Varmasti lähes jokaiselle. Sitä kaipaa joskus olla yksin. Tai edes hiljaa toisen seurassa. Rauhassa.

Täällä käsitys rauhasta ja hiljaisuudesta on ehkä kuitenkin vähän erilainen kuin meillä. Olosuhdepakosta. Ihmisiä näkee jossain koko ajan, ja jos ei nää, niin ne kuulee. Täällä vietetään paljon aikaa ulkona. Kadulla. Pysähdytään juttelemaan naapurien kanssa. Kuitenkin joskus kolmen neljän aikaan yöllä, ehkä tiistaina tai keskiviikkona, jos just ei mee mopo tai auto ohi, voit nauttia hetken jonkun asteen hiljaisuudesta. Hetken.

Jos mä sanoisin, että mä haluun nyt yksin keskelle mettää, nuotion ääreen, kuuntelemaan hiljaisuutta, niin ei täällä ehkä ymmärrettäis mua.
Meijän mökkikulttuuriakin on varmaan vaikee ymmärtää..
Täällä kun on näitä ongelmia sähköjen kanssa, ja pyritään niin moderniin elämään kuin mahdollista, niin voisin kuvitella ettei näille tulis mieleenkään lähteä keskelle metsää, pieneen sähköttömään ja vedettömään mökkiin tuijottamaan nuotiota ja katselemaan tähtien loistetta. Ei menis näitten lomatoivelistalle. Näitten listalla on Miami ja Dubai.

Jopa sellanen normaali rauha ja hiljasuus on täällä lähes mahdoton. Normaalilla tarkotan sellasta suomalaista rauhaa. Että päivällä saa vähän meluta, mutta kymmeneltä kaikki on hiljaa, eikä musiikkia huudateta päivälläkään täysillä. Vaikka mä suljen kaikki ovet ja ikkunat, ulkoota kuuluu silti autojen ja mopojen äänet, puhetta, huutoa, koirien haukkumista, taputusta(täkäläinen ovikello), naapurissa automekaanikko saattaa testata tööttiä joskus 20 minuuttia putkeen(sillon on hermot oikeesti koetuksella), toisen naapurin kilpamopoja testataan ajamalla sataa meijän talon ohi. Yleensä illalla tai sunnuntaisin. Ah, miten rentouttavaa! Tosin paikalliseen talonrakennus-tyyliin ei juuri äänieristyksiä kuulu..

Onnex niitä v-mäisiä päiviä on kuitenki harvoin, ja meluunkin on tottunu. Ei se ärsytä enää yhtään niin paljon tai usein. Kyllä sitä hiljaisuutta ja rauhaa kaipaa, muttei enää kunnolla muista millasta se parhaimmillaan voi olla. Viime Suomen visiitillä mua ahdisti ekana yönä se hiljaisuus niin paljon, etten osannu nukkua.

 

Näinäkin päivinä on yleensä kuitenkin vähintään se yksi ihminen, jota silläkin maailman paskimmalla hetkellä kestää.
Se ei välttämättä oo se kaikkein rakkain ihminen.
Eikä se välttämättä oo aina sama ihminen.
Se on se ihminen, joka sopii siihen hetkeen tai vitutustilaan.
Se ihminen voi olla se, joka on vaan hiljaa sun seurassa.
Se joka kuuntelee.
Se joka ymmärtää.
Se, joka ohjaa sun ajatukset ihan muualle.
Tai se, joka saa sut aina nauramaan.
Tai niitä kaikkia ❤

Kun seinät kaatuu päälle, kenen seurassa mieluiten olisit?

Läski.

Tänään tunnen oloni läskiksi.
Oon tässä jo muutamia viikkoja valittanu miehelle, että kato nyt ku mä vaan lihon! Ja se vaan nauraa mulle. En tiiä oisko tässä nyt päällä myös joku pms-turvotus ja pms-ahmiminen, koska tänään(kin) vedin koko siestan jotain naamaani.
Tein mm.yhden ison perunarieskan(ku en enää muuta keksiny) ja vedin sen melkeen kokonaan margariinilla höystettynä telkkarin ääressä. Meinasin jo, että syön koko höskän ettei mies huomaa että sellanen on yleensä ollu olemassa, mutta toisix viimesen palan aikana teki jo tiukkaa, ja mies yllätti mut itse teossa. Ovelta huusi, että mitä sä syöt? Tänne asti tuoksuu! Sanoin että ku on nälkä. Se vaan nauro taas, otti mun isovarpaasta kiinni ja sano: ei se mitää, syö vaan. Onni on olla naimisissa miehen kanssa, jota ei haittaa jos on vähän pullukka ❤

Mutta siis, ihan aikuisten oikeesti tänään sen siestasyömisen jälkeen kun tungin farkkuja jalkaan, alko tuntuu siltä että jos sitä kuitenki vähä yrittäs laihtua. Siis mikäli tää nyt ei oo vaan jotain ohimenevää turvotusta. 

Talven aikana on tullu syötyä melko paljon suklaata, ja reklamoinki jo tossa kiskalla että kuin ne kehtaa tuoda jo jäätelöt esille??!! Kesähän on tietysti sitte se jätskin syönti-aika. Ku on kuuma siis. Ni on vaan pakko.

Mä oon täällä lopettanu kuitenki sen ainasen jojo-laihduttamisen mitä Suomessa tein. Tai no sanotaan oikeestaan niin että oon lopettanu sen syyllisyyden tuntemisen jokaisesta herkusta. Täällä syödään ihan eri tyyliin ku Suomessa. Syödään kaksi kertaa päivässä, lounas ja illallinen. Aamiainen on useimmiten nestemäinen(ei, en tarkoita kaljaa) ja välipalat ei oo millään tavoin säännöllisiä, jos niitä yleensä on. 

Oma syöminen vaihtelee kausittain. Aamupala on yleensä kahvia, jos herään ajoissa ja sen jälkeen matea(=teetä). Jos herään myöhään, niin pelkkää matea. Harvemmin tulee aamulla syötyä.

-tyypillinen aamupalaleipä-

Mutta jos syön aamupalaa, niin se ei oo mitään terveellistä. Täällä kiinteä aamupala on leipää, keksejä(suolasia tai makeita), wienereitä tai jogurttia. Jugurtti ois siis täällä se terveellisin aamupala. 

Tottakai voisin syödä myös terveellisen aamupalan, mutta maassa maan tavalla! Kuka nyt vetää mielummin kaurapuuroa ku uunituoreita wienereitä saa  leipomosta? Wienerinvihaajat?
Mä oon painotellu sillä tavalla, etten vedä niitä wienereitä joka päivä, vaan korkeintaan kerran viikossa. Nykyään taitaa mennä vaan kerran kuussa. Ei niitäkään kuitenkaan aina tee mieli.
Välipalat on mulle kausiluonteisia. Saatan viikon ajan syödä joka päivä jotain illalla ennen töihin lähtöä, ja sitten taas olla viikon tai pari syömättä mitään. Talvella on niin kylmä ettei tee mieli lähteä peiton alta jääkaapille ja kesällä niin kuuma, että ei tee mieli edes syödä. Paitsi jäätelöä.

Pääruoat on täällä melko epäterveellisiä. Syödään paljon pastaa, pitsaa, hampurilaisia, ranskalaisia.. Oon yrittäny saada kaiken uppo-paistetun ruoan vähemmälle, mutta kyllä me niitäkin joskus syödään. Pitsaa teen kerran viikossa. Mä vaan rakastan juustoa! Juusto on mun lempiruoka.

Oon yrittäny tasapainottaa näitten perusruokia valmistamalla niitä vähän terveellisemmin ja tietty jotain suomalaisia ruokia ruokavalioon. Mies onnex syö lähes mitä vaan.
Mutta kyllä täällä nautitaan ruoasta ihan eri lailla.
Oon oppinu tasapainoilemaan niin etten vedä napaa ihan överitäyteen joka aterialla. Alkuaikoina tein juurikin niin. Ajattelin että en selvii hengissä muuten. Oli se hankalaa tottua aamupalattomuuteen ja kahteen lämpimään ruokaan päivässä. Oikeesti ahdisti se 8-9 tuntia syömättömyyttä aterioiden välissä, ku on tottunu syömään muutaman tunnin välein.

-Lemon pie-

Alkuaikoina kävin anopin kanssa kuntosalilla. Kyllästyin jossain välissä ku tuntu että se on sitä samaa joka ikinen kerta. Se "kuntosali" oli siis jumppaa vanhan koulun salissa. Ei mitään välineitä. Jumppamatto lattialla, ohjaaja ja cd-soitin. Ja lisäx se oli just heti ruoan jälkeen. Ja just sinä aikana ku pelkäsin nälkäkuolemaa iltaan mennessä, jossen vedä vähintään kahta lautasellista ruokaa.

Vedä siinä sitte haarahyppyä sen jälkeen.
Kestin mä sitä kuitenki joku puolisen vuotta.. 

Sen jälkeen kokeiltiin kävelyä. Välillä jopa ihan koko perheen voimin. Joka ikinen ilta tunnin lenkki. Kyllästyin. Ei oo mun hommaa toi jokapäivänen liikunta. Sitä tais kestää sillai ajoittain aina muutama viikko kerrallaan.
Sitten päädyin kotijumppaan. Sen ainoo huono puoli on että kukaan ei pakota sua.
Mutta on se silti epäsäännöllisyydessäänkin(ah, kuinka kauniin pitkä suomalainen sana)ollut se pysyvin liikuntamuoto. Viime aikoina on vaan ollu jonkin asteen motivaatiopuutetta.

-Tamales-  

Laihduin tossa myös sinne ikuiseen ihannepainooni, lähinnä sillä kotijumpalla ja syömisen vähentämisellä. Mun tarkotus ei edes ollu laihtua. Mä kyllästyin ruokaan. Ei vaan maistunu. Vaikka ite kokkaan, ni en vaan keksiny joka päivä sellasta ruokaa mitä ois syöny nauttien. Täällä kun voileipää ei lasketa ruoax. Joten melko huomaamatta laihduin siihen painoon mihin oon aina pyrkiny. Vaan huomatakseni, että ei se ollutkaan sitä mitä halusin. Olin liian laiha. Mies oli sitä mieltä jo kauan ennen mua. Enkä mä siis ollu mitenkään alipainonen. Se ei vaan sopinu mulle.
Mutta nyt alkaa toi vyötärö kuitenki sen verran ahdistaa, että jotain on tehtävä. Jätän ehkä illallisen tänää välii.. Onnex oon

 siitä perunarieskasta vieläkin ihan ähkyssä.

-Luomuruokaa-

Messi.

Argentiinassa eletään nyt jännittäviä hetkiä. Joukkue, jossa pelaa maailman paras jalkapalloilija, on lähellä jäädä ulos ensi vuoden MM-kisoista. Joukkue, joka jäi toiseksi viime MM-kisoissa.

Täällä ollaan selvästi huolissaan. Tänään on näytön paikka. Mähän en siis näistä juuri ymmärrä, mutta jos Venezuela ei tänään kaadu, niin Argentiina joutuu pakkovoitto-peliin Uutta-Seelantia vastaan, mikäli voittaa seuraavat pelit, eli Perun ja Bolivian? Jotenki näin se menee, voin olla väärässäkin.. Mutta siis hei, jännää tää on silti!

Tunnin päästä alkaa peli, ja todennäköisesti suurin osa Argentiinasta on telkkarin äärellä. Vähintään sen ensimmäisen puolikkaan. Appi-ukolla on tapana lopettaa kattominen jos peli menee huonosti. Yleisesti ottaenkin täällä kritisoidaan selvästi enemmän kuin kannustetaan.
Jääkiekon MM-kisoja katellessa suomalaiset toki kiroilee ja huutaa, mutta myös kannustaa jatkuvasti, ja se joka musta on siinä kaikessa ihaninta: loppuun asti. Uskotaan, että se onni voi vielä kääntyä(no, ainakin jossei olla ihan 0-7 tilanteessa).

Täällä heitetään pyyhe kehään jo ensimmäisessä erässä.. Kaikkein elävimmin on jääny mieleen se 2014 MM-finaali. Argentiina-Saksa. Argentiina teki maalin, joka sitten hylättiin. Ette tiedä sitä ilon ja huudon määrää, itkua melkeen väännettiin. Mies juoksi jo ulos huutamaan kunnes se käskettiin takasin.
Ja sitten se Saksan maali. Siihen loppu ihan totaalisesti kaikki. Usko, toivo ja rakkauskin. Mä olin niin järkyttyny ja vihanen siitä petturuudesta, että teki mieli rynnätä ulos. Vielä pelin loputtua mietin mielessäni että ei nää jumalauta edes ansaitse voittaa tollasella asenteella. Puhun siis sillä hetkellä paikalla olleista henkilöistä (sori vaan!), en siis koko Argentiinan kansasta. Todellakaan.

Messi meni siitä paskamyrskystä niin hajalle, että se otti loparit maajoukkueesta. Ja sitten näytettiin joka tuutissa sitä itkevää pikkupoikaa, joka aneli Messiä jäämään. Itkin itsekkin. Oli se vaan kamalaa.
No, onnex Messi ja kumppanit palasi, ja taas se tekee siellä kaikkensa, mutta ei nyt vaan oo menny ihan putkeen..

Nyt uskon ja toivon koko sydämestäni, ja siihen viimeiseen minuuttiin saakka. Kyllä tää tästä. Vamos Argentina!!!!

Edit: Argentiina-Venezuela päättyi 1-1 , mutta jännitysnäytelmä jatkuu! Jos Paraquay voittaa Uruquayn seuraavan 15minuutin sisällä, Argentiina on jo automaattisesti ulkona MM-kisoista.. Vamos Uruquay!! 

Edit2: Uruquay voitti. Huh! Palataan lokakuussa asiaan..

Edit 05.10.2017
Argentiina-Peru 0-0
Mutta tuli taas tällanen yllättävä käänne(ainaki mulle), että siltikin on vielä pienenpieni mahdollisuus. Ens tiistaina pitää voittaa Ecuador. Ja Chilen pitää hävitä. Tai jotain sinne päin.
Että tiistaihin sitte vaan! Kisakatsomo kuittaa.